lauantai 24. marraskuuta 2012

Avautuminen

Olen miettinyt jo jonkin aikaa, kertoisinko täällä blogissani viime kuukausien tapahtumista. Elämäni on ollut hetken melkoista vuoristorataa. Muutin yksikseni ensimmäistä kertaa elämässäni erottuani avopuolisostani (hyi että inhoan tuota sanaa :D).  Ero ei ollut mitenkään riitaisa ja hyvissä väleissä olemme edelleen. Silti tämä on ollut suuri muutos elämässäni, mutta nyt on aika opetella elämään itsensä kanssa :)

Toiseksi, minulta poistettiin päästä luukasvain viime viikolla. Älkää säikähtäkö siellä, vaikka tuo rajulta kuulostaakin. Olen parantunut operaatiosta oikein hyvin. Yksi iso asia tuossa kuitenkin on, vaikkakin se kuulostaa melko pinnalliselta. Minulta jouduttiin leikkaamaan melkoinen alue hiuksia pois :/ päälaella, heti otsahiusten kohdalla on nyt 6cm x 9cm kalju alue ja melko karun näköinen haava ja siinä 14 tikkiä. Tiedän, että tämä on vain väliaikaista ja hiukset kyllä kasvavat takaisin aikanaan, mutta tällä hetkellä itsetuntoni ei ole kovinkaan korkealla. Onneksi alue ei ole enää täysin kalju, vaan siihen on kasvanut jo puolen sentin siili :D Ajattelin, että jonkin sortin lisäravinteista tuskin ainakaan on haittaa, joten kävin hakemassa apteekista Priorin Extra -kapseleita. Luonnonkiharat hiukseni ovat muutenkin kovin ohuet ja kuivat, joten saa nähdä onko kapseleista mitään apua, hintaa 180 kapselin pakkauksella kyllä oli jos ei muuta. Voin sitten kertoa omia kokemuksiani tuotteesta, kunhan ehdin niitä tässä napsia :)

Sain parin viikon sairasloman, ja tässä kotona ollessa olen tehnyt huvin vuoksi pari meikkiä, ettei olo olisi niin "sairas". Kivasti on parantanut mieltä kun on vähän leikkinyt luomivärien kanssa :D



Kultaista meikkiä esimerkiksi pikkujouluihin ;)




Violetti smokey eyes :)


Mitä kynsiini tulee, niin viilasin ne aivan lyhyiksi ja poistin kaikki koristeet ja laitoin vain ohuen geelikerroksen oman kynnen suojaksi. Hieman orpo olo kun on tottunut pitkiin kynsiin :D Minulla on rakennegeeli aivan loppu ja lisää pitää tilata ensi viikolla. Sitten taiteilen itselleni jotkin ihanat joulukynnet!

Huomasin taas että olen saanut lisää lukijoita :) tervetuloa seurailemaan blogiani! Minulla on jo muutamia ideoita postauksiin ja nyt sairaslomalla ollessa voisin niitä toteuttaakin. Saa toki ehdottaa toiveitakin ja kysymyksiä esimerkiksi meikeistä tai rakennekynsistä, niin toteutan niitä sitten mahdollisuuksien mukaan :)