keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Crush Glow


Muutama vuosi sitten aloittaessani blogien lukemisen, huomasin että monessa kosmetiikkablogissa hehkutettiin Diorin luomivärejä. Erityisesti niitä "viisikoita". Joillain tuntui olevan tarve keräillä niitä, ja tulevia lookeja kuolattiin jo pitkään ennen niiden ilmestymistä. Itsekin tuolloin ihastuin viisikoihin ja päätin ostaa sellaisen itselleni. Mietin pitkään, minkä paletin valitsisin. Halusin ajattomat sävyt, jotka sopisivat aina hetkeen kuin hetkeen. Pitkän pohdinnan jälkeen valitisin kesän 2010 lookista (saa korjata jos olen väärässä) viisikon nimeltä Crush Glow.

Crush Glow pitää sisällään kultaisen, lilaan taittavan ruskean, ruskean ja vaalean sävyn. Nämä kaikki ovat erittäin hohtavaa laatua, paitsi keskimmäinen persikkainen sävy on matta. Kaikissa on hyvä pigmentti, paitsi tuossa oikean yläkulman vaaleassa sävyssä.

Kun hankin paletin, en vielä meikannut värikkäästi. Tai jos meikkasin, en tohtinut mennä niillä meikeillä ulos.. Nykyään tätä palettia tulee käytettyä harvoin, koska sen sävyt ovat makuuni tylsät.

Tylsyydestä huolimatta kaivan tämän paletin esiin aina silloin tällöin. Joka kerta huomaan uudelleen, kuinka kauniita meikkejä tällä saa aikaan. Onnistuin siis valinnassani, paletti on ajaton.




Tässä vielä muut silmämeikissä käytetyt tuotteet.
 - CS Shadow Work -luomenpohjustaja
 - Crush Glow (kaikki muut paitsi vasen alanappi)
 - MNY luomiväri häivytyksiin
 - MSCHIC luomiväri korostuksiin
 - Sensai eyeliner
 - FLE(wp)



tiistai 10. heinäkuuta 2012

Aika mennä hoitoon, eiku siis huoltoon

Ehh, otsikko on nolo! :) 

 Toukokuussa tekemäni kynnet olivat ehdottomasti huollon tarpeessa 5 viikon jälkeen. Kynnet pysyivät älyttömän hyvin, vaikka pitkitin huoltoa jatkuvasti. Pienen pientä reunojen ilmaantumista oli nähtävissä vain oikean käden etu- ja keskisormessa.

Ennen huoltoa kynnet näyttivät siis tältä. Kivat kasvurajat :)


 Sitten koitti vapaapäivä ja sen mukana mahdollisuus näpertää uusia kynsiä ilman aikataulua. Halusin jotain ehdottoman kesäistä väriä. Valitettavasti en saanut otettua kuvaa heti huollon jälkeen, joten tässä kuva viikon "vanhoista" kynsistä.


 Mielestäni värit ovat ihanat ja sopivat hyvin toisiinsa. Tässä on käytetty kolmea eri glitteriä. Tarkoitus oli vielä maalata tuohon isojen hileiden kaveriksi leoparditäpliä, mutta laiskuus iski. Ehkä sitten ensi kerralla. Ihastuin muuten tuohon "stiletti" muotoon. Oikeastaan nämä ovat kyllä pikemminkin mantelit kuin stiletit. Jotenkin tämä muoto on paljon sirompi. Nyt kun olen katsellut muilla ihmisillä tavallisia tylppäkärkisiä neliökynsiä, niin ne näyttävät jotenkin tosi kömpelöiltä! En tiedä mikä siinä on, mutta tästä muodosta en aijo luopua ainakaan hetkeen, kuten en myöskään rakennekynsistä! On se vaan niin helppoa olla kun ei tarvi koko aikaa olla viilaamassa ja lakkailemassa kynsiä.

Harvinaista herkkua

Blogissani ei muistaakseni ole kertaakaan esitelty ostoksia. Tähän on selvä syy: Kosmetiikkavarastoni ovat sen verran suuret, että lähes aina jonkin loppuneen tuotteen tilalle löytyy kaappien kätköistä toinen korvaava tuote. Näin on esimerkiksi aina deodoranttien, kasvovesien, putsareiden, suihkugeelien tai shampoiden kohdalla. Joskus harvoin saattaa kuitenkin käydä niin, että loppuneen tuotteen tilalle ei löydy uutta tuotetta. Sehän tarkoittaa siis sitä, että pääsen ostoksille, jihuu! :)

Tällä kertaa ostoslistalle pääsi yövoide. Olin jo aiemmin päättänyt testata seuraavaksi Yves Rocherin sekaiholle tarkoitetun Sebo Specific -linjan kosteusvoidetta. Nappasin sen siis mukaan ostoskoriin, ja koska halusin saada kaksi leimaa kanta-asiakaskorttiin, ostosten piti olla yli 10 euroa. Siispä kiikutin kassalle vielä yhden suihkugeelin, Jardins du Monde Brasilian kahvipapu.


En missään nimessä olisi tarvinnut yhtään enempää suihkugeelejä, mutta tätä en käytäkään suihkussa. Olen jo kauan aikaa himoinnut tätä käsisaippuaksi ihastuttavan tuoksun vuoksi. Meillä on kylppärissä posliininen saippuapumppu, johon menee juuri sopivasti kokonaan tämmöinen 200ml suihkugeeli. En laita siihen erikseen saippuaa, vaan yleensä täytän sen jollain ihanan tuoksuisella suihkugeelillä (niitä mulla riittää!!) ja monesti vieraat sitten ihastelevat ja kyselevät mitä saippuaa meillä on. Odotan innolla muiden reaktiota, kun käsiä pestessä alkaa tuoksumaan tuo herkullinen kahvi ;) Poikaystäväkin yleensä huomaa, milloin on "saippua" vaihtunut ja heti tulee kommenttia uudesta tuoksusta.

PS. kirjoitin tuossa aiemmin, että aina löytyy kaapista uusi deodorantti loppuneen tilalle. Joudun perumaan sanani, sillä tajusin äsken että deodoranttini vetelee viimeisiään, eikä tilalle ole uutta! Noh, en pane pahakseni pientä kempparissa pyörähtämistä ;)

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Arjen pieniä iloja

Karamelli-cappuccino ja uunituore voisarvi. Nyt passaa istahtaa hetkeksi nautiskelemaan työpäivän jälkeen.


 Paljastus: voisarvi on Lidlistä, 4kpl paistovalmiita voisarvia 1,35 €. Uuni 180 asteessa, 4-5 minuuttiia. Vaikka leipomisesta tykkäänkin, en nyt sentään niin jauhopeukaloksi heittäydy että tuosta vain leipoisin voisarvia :)

 Karamelli-cappuccino on myös saman ketjun tuotoksia. Voi vitsit, miten koukuttavaa herkkua! Itse valmistan tämän niin, että kaadan kuppiin kiehuvaa vettä, johon lisään VÄHINTÄÄN 4 teelusikallista jauhetta ja vielä lisäksi tilkan maitoa.


Vinkki kahvia arasteleville: lisätkään tavalliseen kahviin pari lusikallista tätä, niin menee helpommin alas. Itsekin vasta äsken opettelin juomaan kahvia tämän avulla :D

Go get 'emTiger!

Tiikerikynnet kaverille ;)


lauantai 7. heinäkuuta 2012

Guess What?

Kerroin jo aiemmin, että minulla on melko paljon hajuvesiä varastoissani. Noh, varastoni täydentyivät taas hieman lisää, kun sain lahjaksi Guessin uuden kesätuoksun Guess Seductive Sunkissed. Tuoksu on aivan ihana, juuri kesään sopiva!


Kopsasin tuoksukuvauksen suoraan Fashionstoren sivuilta. Siellä tuoksusta sanotaan näin:

Nuorekkaan herkullinen alkutuoksu muodostuu päärynästä, vadelmasta, mustaherukan kukista ja verigreipistä. Aistillinen sydäntuoksu sisältää jasmiinia, brasilialaista orkideaa ja vaniljaa. Viettelevä sydäntuoksu saa voimansa orvokin ja eebenpuun lämpimän aistillisista vivahteista.

Aivan todella herkullinen kukkais-hedelmäinen tuoksu on siis kyseessä. Itse erotan tuoksusta ainakin tuon vadelman ja vaniljan. Herkullinen, lämmin ja makea tuoksu. Täydellinen tuoksu kuumiin kesäöihin ;) Tuosta pakkaukseesta tulee mieleen fiftari henkinen pallomekko, ruskettunut, auringonpaahteessa hikoileva iho ja täyteläiset, kirkkaanpunaiseksi maalatut huulet... ja miten ihana onkaan tuo pullon pieni yksityiskohta: minikokoinen huulipuna!

 

Omistan jo ennestään tämän tuoksun alkuperäisen version, joka on nimeltään pelkkä Guess Seductive. Fasionstoressa siitä sanotaan näin:

GUESS Seductive seksikäs tuoksu, jossa kallisarvoisen Florenite-kurjenmiekan tuoksu. Kupliva kukkais-itämainen ja metsäinen tuoksu on kainolla tavalla naisellinen ja samalla huumaavan viettelevä. Alkutuoksu: Bergamotti, mustaherukka, mehukas päärynä. Sydäntuoksu: Appelsinikukka, jasmiini, kurjenmiekka Jälkituoksu: Vanilja, olibanum-hartsi, kasmirpuu.

Mielestäni tämä tuoksu on nimensä mukaan nimenomaan viettelevä. Yksi minun lemppareistani. Tämä on sellainen tuoksu, joka tuo heti lisää itseluottamusta. Yhdessä työharjoittelupaikassa kempparissa työkaverit sanoivat tätä tuoksua pornoksi :D. Tämä ei kuitenkaan sovi ihan kaikkiin tilanteisiin, vaan yleensä laitan tätä jos menen juhlimaan tai jos on joku tilaisuus missä pitää olla oikein edustavana ja laittautuneena. Mikään hento kesätuoksu tämä ei ole, toisin kuin Sunkissed.


Tällä hetkellä Guess -perheeni näyttää siis tältä:



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Blue & Gold




Käytin tässä meikissä vaihteeksi YSL:n ihanaa sähkönsinistä ripsaria :)